Ushuaia osa 2

Ennen kuin lähdimme takaisin kohti pohjoista kävimme vielä Parque Nacional del Tierra del Fuegossa, eli Tulimaan kansallispuistossa, sekä vankilassa. 

Aamiaisen jälkeen hyppäsimme, taas kerran, pikkubussin kyytiin. Tällä kertaa tiedossa oli aidosti lyhyt matka eli 25 kilometrin ajomatka. Paikallinen tiekummallisuus on se että vaikka oltaisiin kuljettu satoja kilometrejä hyvälaatuista maantietä pitkin niin viimeistään muutama kilometri ennen perille pääsyä eteen tulee huonokuntoinen soratie. Niin tälläkin kertaa.

Täällä ei ole vielä ollut sellaista päivää etteikö olisi tuullut. Tuuli on pääsääntöisesti erittäin voimakasta ja riippuen siitä puhaltaako mantereelta vai etelä-navalta päin, joko hyytävän kylmää tai vain epämielyttävän kylmää. Tuuli oli tällä kertaa lämpimämmästä suunnasta joten saimme kävellä hieman lempeämmässä kelissä. Ensimmäinen huomio paikasta oli se, että luonto muistuttaa yllättävän paljon Suomea. Metsä muodostui vaivaiskoivujen näköisistä puista ja suomalaisen omakotitalon nurmikon yhdistelmästä. Taustalle oli laitettu älyttömän hienoja suoraan järvestä kohoavia lumihuippusia vuoria. 

Seuraavana päivänä teimme tarkkaa ja aikaa vievää kenttätutkimusta siitä mikä bussiyhtiö veisi meidän edullisimmin takaisin Punta Arenakseen. Tuntien selvitystyön tulos oli se että kaikki olivat käytännössä samanhintaisia. Turhan työn tekemisestä ärsyyntyneinä päätimme pitkästä aikaa syödä hieman paremmin. Italialaista ruokaa tarjovan ravintolan ikkunassa oleva tarjous sai houkuteltua meidät sisään. Rikoimme omaa, kirjoittamatonta sääntöä: älä syö italialaisessa ravintolassa missään muualla kuin Italiassa. Tätä sääntöä olisi pitänyt noudattaa. Hyvä viini ei pelastanut pahaa ja vetistä pastaa. Seuraavaksi oli tiedossa oli matka vankilaan, kulkematta lähtöruudun kautta.

Ushuaia on käytännössä rakennettu vankien toimesta. Paikan oli tarkoitus olla rangaistuspaikka paatuneille rikoksensa uusijoille. Alunperin muutaman kymmenen vangin vankila paisui aikojen saatossa isommaksi ja osa vapautuneista vangeista jäi Ushuaihin. Vankila toimii nykyisin museona jossa kerrotaan myös alkuperäiskansoista. Ennen länsimaisten ihmisten tuloa alueella asui Yamana inteniaaneja. Olimme molemmat ihmetelleet että miksi kuvissa ja piirroksissa alkuasukkaat esitetään ilman minkäänlaisia vaatteita vaikka kuvissa on selkeästi talvi. Oikea vastaus on se että he eivät käyttäneet minkäänlaisia vaatteita. Eivät edes talvella. He kulkivat talvellakin alasti ja puhtaudesta piti huolen sade. Liikkuminen tapahtui kaarnaveneillä joita melottiin melalla tai käsin. Kaikki sujui hyvin kunnes heille tarjottiin vaatteita. Vaatteet käytännössä tappoivat Yamana intiaanit koska niiden kautta levisivät sairaudet eikä sade enää pitänyt heitä puhtaana. On hyvin vaikea uskoa että joku selviää alasti siinä ilmassa missä itsellä on kylmä vaikka on kunnon vaatteet päällä. Kukin tyylillään.

Seuraavana aamuna oli aika sanoa hei hei Ushuaialle. Edessä oli uusi 12 tunnin bussimatka. Koska olimme oppineet edellisestä matkasta sen, että eväitä kannattaa varata mukaan, niin repusta löytyi monenlaista syötävää. Paitsi että Argentiinasta Chileen ei saa viedä seuraavia tuotteita: lihaa, juustoa, hedelmiä eikä viljatuotteita. Ennen rajaa oli kiire syödä kaikki tehdyt sämpyät. Rajalla vientikielto otetaan tosissaan ja matkustajien laukut nostetaan ulos bussista ja läpivalaistaan. Jostain syystä myslipatukat sai viedä rajanyli. Ilmeisesti se ei sisällä mitään muuta kuin keinotekoisia aineita. Magalhaesin salmi ei halunnut päästää matkustajia pois Tulimaasta. Salmessa puhalsi todella kova tuuli eivätkä lautat  pystyneet ylittämään salmea. Odotimme tuulen tyyntymistä yli 6 tuntia. Meidän lisäksi odottamassa oli koko ajan pitenevä auto ja rekkajono. Illan pimetessä tuuli laantui hieman ja lautta pääsi hakemaan meidät.

Olimme myöhään illalla perillä Punta Arenaksessa. Yöpaikka oli varattu pienestä hostellista joka tuntui kuin olisi mennyt jonkun kotiin. Mukavaa oli se että meidän ei tarvinnut etsiä sateessa majapaikkaa koska hostellin isäntä tuli hakemaan meidät bussiasemalta. Lauttoja odottaessa olimme tutustuneet italialaiseen kardiologi pariskuntaan joiden jatkoyhteys meni odottamisen takia pieleen. Heille löytyi samasta paikasta yöpaikka kuin meillekkin joten isännän pikkuauto oli täynnä matkustajia ja reppuja.

Mitä opimme tällä kertaa? Tulimaan nimi tulee siitä että Magalhaesin saapuessa intiaanit sytyttivät merkkitulia rannoille varoittaakseen toisia oudosta tulijasta, Lee oppi, Kaisa tiesi. 

Ja sen että Chilessä on ollut 133 maanjäristystä viimeisen vuoden aikana.

-Lee-

 Kansallispuiston eläin

Kansallispuiston kävelijä

Suomalaisen takapihan nurmikko eikun... arktinen maisema.

 Vankila

 Paluumatka

 Patagonian tasaista maisemaa